Päivitetty 6.7.2023

 

 

Torstaina 9.3.2023 sai kesäteatterin lava Kollolassa kimppuunsa purkuporukan. Sahat soivat ja sorkkarauta heilui, osa talkoolaisista keskittyi kantamaan roinaa roskalavalle. Keväämmällä vanhan paikalle rakennetaan täysin uusi lava.

Kevään talkoot Kollolassa alkoivat to 27.4. 

Mm. pihaa siivottiin, kahviota siivottiin, vessat tyhjättiin ja pestiin ja jouluseimi muutti muotonsa lippukojuksi.

 

 

 

 

Kollolan pihalle kokoontui Helluntai aattona lauantaina 27. toukokuuta ilahduttava määrä kirppismyyjiä mielenkiintoisine tavaroineen. Valitettavasti ostajat eivät ilmestyneet suuressa määrin paikalle. Ajankohta taisi olla hieman vaikea. Koitetaanpa uudestaan loppukesällä.

 

 

 

 

 

Rantamakasiinin järjestämillä Suvilysteillä 10.6. Merimasku-Seura ry julkisti vuoden 2023 Lossivahdin. Lossivahdiksi, tai pikemminkin "Merimaskun Lossivahtien" kunnianimikkeen saivat Anne ja Jukka Linja, ansiokkaasta ja pyyteettömästä työstä Merimaskun Teatterin parissa. Heille luovutettiin vuodeksi kiertopalkintona oleva lossikapula. Viime vuoden Lossivahti ei päässyt paikalle joten Tanja Ollikainen vastaanotti hänen puolestaan pienen lossikapulan muistoksi 2022 Lossivahdille. 

Merimaskun perinneruoka on muuten suolalahna.

 

 

 

Kollolan ovet sulkeutuivat yleisöltä tältä kesältä yhteislaulutilaisuudessa helteisenä sunnuntai-iltapäivänä 30. heinäkuuta.

 

Kollolaan oli kokoontunut n. 40 innokasta laulajaa. Tilaisuuden veti ansiokkaasti Merimasku-Seuran hallituksen jäsen Anne-Maj Palmgren tukenaan Ari Hakulinen harmonikan kanssa.

Myös Tarja Lunnas ilahdutti meitä esittämällä kappaleen " Merimasku - saariston helmi".

 

Kauniina lauantaina 5.8.2023 suuntasi bussilastillinen innokkaita teatterista kiinnostuneita Merimasku-Seuran syysretkelle Rauman kesäteatteriin. Esityksenä oli "Elämältä kaiken sain", mainio musiikkikomedia Pepe Willbergin hiteillä. Itse esitystähän ei saanut kuvata, mutta lopputaputukset eivät  meinanneet päättyä ollenkaan. Ihmiset todella pitivät siitä ja matka oli onnistunut.

 

Tiistaina 17.10. Merimaskun hämyisälle maamiesseurantalolle kokoontui viitisenkymmentä merimaskulaista kotiseutuneuvos Raino Puottulan kuva-arkistosta kiinnostunutta. Aluksi naantalilainen Jouko Leino kertoi arkiston digitoinnista: Digitoituja ruutuja kertyi 1950-luvulta lähtien 140:a DVD-levyä vastaava määrä, jotka nyt on toki tallennettu muutamalle muistitikulle. Merimasku-kuvia oli kolmisen sataa, joista Vesa Ranki oli valinnut muutamia kymmeniä mielenkiintoisimpia Jalon linja-autoista, siltatyömaihin ja GRES Unidos da Praia -sambaporukasta kirkon urkuihin. Vesa kertoi myös Kalliolan ja Kaksosten Länstalon historioista ja Visa Auvinen kertoi ja näytti ainutlaatuisia Merimasku-kuvia 1910–1940-luvuilta. Kuvat nostivat paljon muistoja, mielenkiintoisia keskusteluita ja lisätietoja menneestä.

 

Jouluseimi  pystytettiin taas Kollolan pihaan tuomaan joulun tunnelmaa.

Seimi oli nähtävissä 2024 loppiaiseen asti.

 

25.11. Joulu saapui jälleen Merimaskuun ja tietenkin joulupukkikin.