Vuosi 2019

Klikkaa kuvat suuremmaksi, niin kuvien tekstit näkyvät sivun alalaidassa. 

Kollolan kesän ja kesänäyttelyn avajaisia juhlittiin 1.7. Puheenjohtaja avasi kesän ja yleisölle tarjoiltiin raparperimaljat. Musiikista vastasivat Iris Valin ja Santeri Enqvist

Kollolan kesänäyttelyn aiheena oli ”Ullakoiden aarteita”.

Heinäkuun keskiviikkojen sarjan aloitti 10.7. Aija Möysä, joka kertoi kiinnostuneelle yleisölle kasvivärjäyksestä.

Heinäkuun keskiviikkojen sarjaa jatkoi 17.7. Hanna Nurminen.

Hanna kertoi runsaslukuiselle yleisölle mielenkiintoisella tavallaan siitä, miten hänet valittiin Merimaskun ensimmäiseksi (ja viimeiseksi) kulttuurisihteeriksi, mitä kulttuuri oli Merimaskussa 1980 luvulla ja 1990 luvun alussa.

24.7. oli kutsuttuna Sirpa Tammelin. Luultavasti Tukalan helteinen sää pelotti ja verotti vierailijoiden määrää mutta sehän ei estänyt vilkasta keskustelua ja muistelua (Merimaskun) entisaikojen terveydenhoidosta.

Heinäkuun keskiviikkojen sarjan päätti 31.7. Pertti Virtasen vetämä yhteislauluilta. 

Harrasteiltana 15.8.2019 aurinkoinen ja lämmin elokuun illan sää suosi esittelijöitä ja vierailijoita Merimaskun koulun kentällä.

Merimasku-Seuran syysretki suuntautui lauantaina 7.9.2019 Raumalle. Mukana oli 22 retkeilijää. Sää oli pilvinen ja hiukan vettäkin tihkui, mutta se ei haitannut kulkemisiamme. Johtokaksikko Kaija ja Anne-Maj olivat järjestäneet meille taas ikimuistoisen lauantaipäivän.

Kollolan talkoita su 29.9. pelotteli säätieteilijöiden lupaamat sateet, mutta eihän niitä tullut. Innokasta talkooporukkaa kertyi toista kymmentä ja paljon saatiin taas aikaiseksi.alkoita su 29.9. pelotteli säätieteilijöiden lupaamat sateet, mutta eihän niitä tullut. Innokasta talkooporukkaa kertyi toista kymmentä ja paljon saatiin taas aikaiseksi.

Maanantaina 7.10. Merimaskun Partiolippukunta Reimareiden sudenpennut vierailivat Kollolassa kotiseutumerkin "velvoittamina" .

Sunnuntaina 13.10.2019 jumalanpalveluksen jälkeen Visa Auvinen esitteli kirkkoa ja sen historiaa. Hänellä oli paljon mielenkiintoista tietoa kirkon historiasta ja esineistöstä.

Kuvassa Visa esittelee kopiota ensimmäisestä suomenkielisestä raamatusta eli Bibliasta. Varsinainen muistelutilaisuus kahvitarjoiluineen pidettiin seurakuntakodilla.

23.11. Joulu saapuu Merimaskuun myyjäisissä oli myytävänä mm. Merimasku-piparkakkuja.

1. Adventtisunnuntaina kokoontui iloinen joukko Merimasku-Seuran ja Merimaskun Teatterin "tonttuja" Kollolaan toteuttamaan joulun ihmettä. Kesäkuussa lippukassana toiminut vaja muuttui jälleen jouluseimeksi.

Kun oljet, seimi, aasi, Joosef, Maria, Jeesuslapsi, joulun tähti ja kaikki muu tarpeellinen oli löydetty ja kasattu ja sommiteltu paikoilleen, lisättiin vielä jouluinen taustamusiikki.